Lieksa
Toimintakertomus 2010
Lieksa-Pielisjärvi-Seura ry
Toimintakertomus vuodelta 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 51. toimintavuosi. Keskeisiltä osiltaan toiminta jatkui entisin, hyviksi havaituin toimintamuodoin. Aiempaa enemmän kiinnitettiin huomiota jäsenhuoltoon, tiedottamiseen ja paikalliseen keskusteluun osallistumiseen ja kehitykseen vaikuttamiseen.
Yleistä
Jäsenistö ja yhdistyksen hallinto
Yhdistyksen henkilöjäsenmäärä oli kertomusvuoden lopussa 254, kun se edellisen kertomusvuoden lopussa oli 231. Yritysjäseniä oli 3. Henkilöjäsenmaksun suuruus oli 8 € ja yritysjäsenmaksun 25 €.
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin kotiseututalossa 31.3.2010 ja syyskokous 24.11.2010.
Yhdistyksen johtokunta kokoontui kertomusvuoden aikana seitsemän kertaa.
Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Matti Taponen, varapuheenjohtajana Sirkka Mikkonen, sihteerinä Ritva Mutanen ja taloudenhoitajana Ilkka Pajamo. Muina johtokunnan jäseninä olivat Pertti Saarelainen, Antero Leinonen, Taisto Lehikoinen, Mauri Mönkkönen, Tarmo Makkonen ja Anne Kuorikoski.
Johtokunnan asettamaan talotoimikuntaan kuuluivat Antero Leinonen, Veijo Nousiainen, Pentti Mainela, Aune Leinonen, Sirkka Mikkonen, Anne Kuorikoski ja Elsa Heikura.
Ohjelmatoiminnan järjestelyistä vastuun kantoi Ilkka Pajamo.
Syyskuussa asetettiin erillinen perinne- ja kotiseututoimikunta. Jäseniksi nimettiin Pertti Saarelainen ja Mauri Mönkkönen.
Kotisivujen päivittämisestä vastasi Mauri Mönkkönen ja leikekirjanpidosta Pertti Saarelainen.
Varsinainen toiminta
Kalevalanpäivän juhla järjestettiin onnistuneesti
Kotiseutuyhdistys järjesti 15.5.2010 kirpputorin, jossa myytiin yhdistykselle tarpeetonta irtaimistoa.
Tuotto oli lähes 800 €.
Yhdistys osallistui Pielisen-Karjalan Messuille omalla osastollaan. Osastolla esiteltiin yhdistyksen toimintaa ja suoritettiin jäsenhankintaa.
Kotiseuturetki valtakunnallisille kotiseutupäiville Joensuuhun peruutettiin osallistujien vähäisen määrän vuoksi. Kotiseutupäivien kokousedustajana oli Matti Taponen.
Yhdistys osallistui Hämärän kaupan iltaan. Yhdistyksellä oli oma teltta Pielisentien varrella. Teltassa tavattiin yhdistyksen jäseniä noin 60 kpl. Jäsenille tarjottiin riistakäristysateria. Uusia jäseniä tapahtuman aikana liittyi viisi.
Wanhan ajan joulu -tapahtuma järjestettiin onnistuneesti 1.12.2010 kotiseututalossa. Juhlassa luovutettiin Pielisen Taitaja kunniakirjat Jouko Martiskaiselle ja Urho Virkkuselle.
Yhdistys sai Anaika Woodilta merkittävän puutavaralahjoituksen.
Yhdistyksen johtokunta antoi lausunnon Lieksan kaupungin strategiasta sekä Kolin ja Loma Kolin kaavoista. Yhdistyksen esityksestä Lieksan kaupungin tekninen toimi asetti ns. nimeämistoimikunnan, jonka tehtävänä on toimia paikallisperinteen asiantuntijana annettaessa nimiä mökkiteille tmv.
Kotiseututalon käyttö ja kunnossapito
Kotiseututalon varauskirjaan on merkitty tapahtumia kuukausittain neljästä kymmeneen. Yhteensä kertomusvuonna tapahtumia merkittiin 63. Yksityisiä perhejuhlia oli kahdeksantoista, myyntitapahtumia viisi, kansalaisopiston kehruukurssi toimi talossa syys- ja kevätlukukaudella, useita ryhmämajoituksia toteutettiin. Talossa asui vakituisesti yksi henkilö. Vakituisia harjoittelutilavuokrasopimuksia oli kolme. Yhdistyksen omina tapahtumina toteutettiin johtokunnankokoukset ja syys- ja kevätkokoukset, Kalevalanpäivän tapahtuma ja Wanhan ajan joulu -tapahtuma. Talkootoiminta oli vilkasta touko- syyskuun välisenä aikana.
Työvalmennushenkilöitä oli kolme 2 - 6 kk:n jaksoissa.
Talous
Varsinaisen toiminnan tilinpäätöksen kirjanpidollinen tulos osoittaa alijäämää ennen poistoja -13.494,00 euroa.
Poistot on tehty suunnitelman mukaisesti täysimääräisinä, rakennuksista 4 % ja kalustosta 25 % yhteensä 2.162,97 euroa. Varainhankinnan merkittävin kasvu on muodostunut lisääntyneistä Yrjölän käyttömaksuista n. 3.800,00 euroa. Käyttömaksut yhteensä v. 2010 olivat 11.784,04 euroa. Korkotuotot olivat 249,87 euroa. Avustuksena saatiin Lieksan kaupungilta yhteensä 1.400,00 euroa. Tilikauden tulos jäi alijäämäiseksi -1.627,90 euroa.
Tase, vastaavaa:
Seuran omistamien rakennusten kirjanpidollinen arvo 31.12.2010 on 48.205,13 euroa.
Rahoitusomaisuus tilikauden päättyessä on 21.942,10 euroa.
Tase, vastattavaa:
Seuran oma pääoma 31.12.2010 on 69.425,61 euroa.
Seuran lyhytaikaiset kirjanpidolliset velat olivat 721,62 euroa.
Taseen loppusumma 31.12.2010 70.147,23 euroa.
Maksuvalmius on ollut hyvä koko tilikauden ajan.
Seura on velaton ja oma pääoma positiivinen.