Lieksalaisen
kotiseutuväen käyntipaikka
linkki Lieksasta lähteneiden ja
Lieksassa asuvien välillä
Lieksa-Pielisjärvi-seuran tarkoituksena on sääntöjensä mukaan:
- olla kehittämässä kotiseutua paikallisten erityispiirteidensä pohjalta,
- parantaa elinympäristönsä laatua ja ihmisten viihtyvyyttä,
- lisätä kotiseututietoutta, ylläpitää kotiseutuhenkeä ja voimistaa omatoimisuutta,
- vaalia ja edistää kotiseudun kulttuuria.
Voimakkaan muuttoliikkeen vuoksi seurassa on korostunut viime vuosikymmeninä myös tarve olla linkkinä ja yhdyssiteenä Lieksasta lähteneiden suuntaan.
Lieksa-Pielisjärvi-seura järjestää retkiä ja juhlia sekä hoitaa kotiseututaloa. Seuran toiminta muuttui perustavasti, kun se lunasti 1990-luvun alkupuolella kaupungilta yhdellä markalla vanhan Yrjölän kunnalliskodin ja ryhtyi kunnostamaan sitä talkoilla kotiseututaloksi. Valmistumisensa jälkeen seura on tarjonnut tiloja yhteisöjen ja yksityisten kansalaisten kokous- ja juhlatiloiksi. Kesäaikaan tiloissa on järjestetty runsaasti hää- ja muistotilaisuuksia.
Tämän vuoden alussa suureen saliin hankittiin audiovisuaaliset laitteet, jotka tarjoavat hyvät lähtökohdat mm. kurssien ja luentotilaisuuksien järjestämiseksi.
.jpg)
|